Kun johtajan täytyy olla se, joka tietää ja sanoo viimeisen sanan

Moni johtaja haluaa vilpittömästi olla hyvä johtaja.

Olla läsnä. Olla vastuullinen. Olla se, joka kantaa kokonaisuuden.

Ja usein siihen liittyy myös toinen, vähemmän tunnistettu tarve:
tarve olla pätevä.
tarve olla oikeassa.
tarve olla se, joka näkee virheet ja korjaa ne.

Minäkin toimin näin.

Kun tiimi teki jotain, katseeni hakeutui helposti siihen, mitä voisi vielä parantaa.
Ajattelin tekeväni palveluksen.
Osoittavani huolellisuutta.
Näyttäväni, että tiedän mistä puhun.

Todellisuudessa viesti oli toinen.

Mitä tämä tapa johtaa tekee ympäristölle

Kun johtaja on jatkuvasti se, joka:

• tietää parhaiten
• korjaa, täydentää, täsmentää
• sanoo viimeisen sanan

ympärille syntyy tila, jossa:

• ihmiset alkavat varmistella
• vastuu valuu ylöspäin
• ajattelu kapenee
• ilo ja rohkeus kokeilla vähenevät

Ei siksi, että ihmiset olisivat kyvyttömiä.
Vaan siksi, että he oppivat nopeasti, mitä johtaja arvostaa.

Ja jos arvostus syntyy pätevyyden näyttämisestä,
myös muut alkavat varoa näyttämästä keskeneräisyyttä.

Oivallus, joka muutti kaiken

Jossain vaiheessa jouduin kysymään itseltäni epämukavan kysymyksen:

Halusinko olla johtaja, joka osaa,
vai johtaja, joka saa muut kasvamaan?

Kun aloin tietoisesti hellittää tarpeesta olla se, joka tietää ja korjaa,
tilalle tuli jotain muuta.

Aloin antaa suunnan.
Kysyin enemmän kuin vastasin.
Luotin siihen, että ihmiset löytävät usein paremmat keinot kuin minä itse.

Ja mikä yllättävintä,
vaikutukseni kasvoi samalla, kun kontrolli väheni.

Johtamisen vaikuttavuus ei synny pätevyyden esittämisestä

Se syntyy tilasta, jonka luot ympärillesi.

Tilasta, jossa:

• ihmiset uskaltavat ajatella
• ottaa vastuuta
• kasvaa omaan rooliinsa

Usein suurin muutos johtamisessa ei ole uusissa taidoissa.
Vaan siinä, mistä käsin toimii.

Ja sen oivaltaminen on monelle johtajalle hetki, joka muuttaa kaiken.